Dali Muchi Työpajan sisältö ja kulku 1 Ryhmän lämmittely
Next >Työpaja aloitetaan aina piirissä
Ryhmälle soitetaan nauhalta kolme musiikkikappaletta, joista jokainen on peräisin eri maasta. Ensimmäinen tehtävä on arvata mistä maasta musiikki tulee. Esimerkkejä: Cigany Szinek (Romania); The Chieftains (Irlanti); The Bhundu Boys (Zimbabwe). Osanottajia pyydetään itsenäisesti päättämään, mikä soitetuista kappaleista oli heille mieluisin, mikä toiseksi mieluisin ja mikä epämieluisin. Mieluisin kappale saa kaksi ääntä, toiseksi mieluisin yhden ja epämieluisimmalle käännetään peukalot alas päin. Kappaletta, joka saa eniten ääniä, käytetään lämmittelymusiikkina. Työpajan ohjaajat aloittavat yksinkertaisilla lämittelyliikkeillä, rohkaisten osanottajia keksimään omia liikkeitä ja siten “toimimaan opettajana 20 sekunnin ajan”. Jokainen ehdotus on tervetullut ja oikea. Ainoa rajoitus liikkeille on, että jokaisen ryhmäläisen on pystyttävä ne tekemään (eli ei spakaateja, hurjaa määrää piruetteja, takaperin voltteja tms).
Avainsanoja vieraalla kielellä työskenneltäessä:
Kolme musiikkikappaletta eri maista
Mikä maa?
Kyllä/Ei, Oikea vastaus/Väärä vastaus
Äänestä suosikkiasi
Hyvä, Loistavaa, Mahtavaa, Fantastista jne.
Hyödyllisiä vinkkejä ja variaatioita
Työskenneltäessä ryhmässä, jossa on sekä aikuisia että lapsia, takuuvarma keino tunnelman vapauttamiseksi on ohjeistaa ensimmäinen arvaustehtävä kilpailuna aikuisten ja lasten välillä. Tämä keino toimii myös kouluissa silloin, kun opettajat osallistuvat työpajaan oppilaiden kanssa (“hakkaa ope tiedoillasi”), teatterissa, jossa aikuiset istuvat katsomossa (“voita aikuiset”) tai silloin kun ohjaamaasi työpajaa arvioidaan (“voita arviointilautakunnan jäsen”). Järjestä lopputulos siten, että lapset aina voittavat.
Tehtävä sopii erityisesti:
Ryhmille, joissa on ihmisiä eri kulttuureista tai etnisistä ryhmistä
Integroiduille ryhmille (liikuntarajoitteiset liikuntakykyisten kanssa; lapset aikuisten kanssa)
Lapsille, joilla on oppimisvaikeuksia (esim. Down syndrooma, Asperger ym)
Tehtävä ei tällaisenaan sovi näkö
Tai kuulorajoitteisille.
Next >

